Terve sielu terveessä ruumiissa
Keho ja mieli kaipaavat hoivaa ja huoltoa lomallakin. Itsestä huolehtiminen on noussut tärkeään asemaan nykyisessä yhteiskunnassa, jossa helposti passivoidutaan eikä kiinnitetä tarpeeksi huomiota terveisiin elämäntapoihin. Viimeistään lomalla kannattaa pysähtyä ja kiinnittää huomiota omaan hyvään oloon.
Kuninkaallista kohtelua
Jo Venäjän keisari Aleksanteri I pani 1800-luvun alussa merkille Punkaharjun uniikin kauneuden ja rauhallisuuden. Lomallasi kuntoutuskeskus Kruunupuistossa voit liikkua noissa ainutlaatuisissa maisemissa ja nauttia monipuolisista hoidoista sekä kylpyläpalveluista. Tarjolla on muun muassa yrttikylpyjä, vesihierontaa, turvehoitoja, jalkojenhoitoa, fysioterapiaa sekä kosmetologin ja kampaajan palvelut. Hae kehon ja mielen hyvä olo harjumaisemista, niin jaksat taas uudella tarmolla eteenpäin.
Auvoisuuden aatelia
Kirkasvetisen Puruveden rannalla aivan Savonlinnan naapurissa sijaitsee hotelli ja virkistyskeskus Herttua, joka hemmottelee lomalaisia laajalla palveluvalikoimallaan. Miltä kuulostaisivat vaikkapa intialainen päähieronta, turvejalkakylpy, kauneusvalmennus tai elämäntapaopastus? Herttuassa majoitut viihtyisästi rauhallisen luonnon ympäröimänä ja ulottuvillasi ovat tasokkaat ravintola- ja kuntoutuspalvelut – koossa ovat siis kaikki rentouttavan loman elementit!
|
|
Mannilan maisemissa sielu lepää! Keho ja mieli rentoutuvat Elsan ihanissa hoidoissa. Tule yksin tai porukassa. Vietä naisteniltaa tai ota hoidot osaksi kokousta. Paketoimme myös kokonaisuuksia, joihin voi yhdisää esimerkiksi ratsastusta, hoitoja lempeät löylyt. » Katso tarkemmat tiedot |
|
Hinta alkaen: 30€ / Henkilö |
Tanhuvaaran Urheiluopistolla kauniin luonnon ympäröimänä järjestämme asiantuntijoiden ohjaamina erilaisia tyhy- ja virkistyspäiviä. Päivät voivat sisältää erilaisia terveys- ja hyvinvointiluentoja, terveysliikuntaa tai rennon hauskaa tiimihengen nostatus kisailuja. Päivään voi liittää myös hemmottelua ja rentoutumista uinnin tai kauneus- ja hierontahoitojen avulla. Päivä on hyvä päättää saunomiseen ja illanviettoon maukkaan, oman keittiömme illallisen saattelemana takkatuvalla. Myös erilaisia testauksia (InBody-kehonkoostumusmittaus) ja kartoituksia (Kehon Ikä) saatavilla. Räätälöimme kaikenlaisia päiviä toiveidenne mukaisesti! » Katso tarkemmat tiedot |
|
Pyydä tarjous |
Virkistyspäivä on yhteisön yhteinen hauska ja virkistävä päivä, johon voidaan luoda jokaiselle ryhmälle sopiva teema rentoutumisen, kisailun, kunnon kohotuksen tai seikkailun avulla. Kauniin luonnon ympäröimänä päivästä saadaan luotua ainutlaatuinen elämys. » Katso tarkemmat tiedot |
|
|
Erikoisosaamisemme iho, hiukset ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tarjoamme erikoishoitopalveluja, -tuotteita ja ammattilaisratkaisuja hoidoissamme. Filosofiamme kiteytyy käsitykseemme kokonaisuudesta, jolloin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Haluamme hoitaa kokonaisvaltaisesti ihoa, kehoa, mieltä ja sielua. Ajatuksella sinua varten, pala taivasta.. KOSMETOLOGIT, IHOTERAPEUTIT, JALKOJENHOIDOT, HIEROJA, PARTURI- KAMPAAJAT, ENERGIAPARANTAJA » Katso tarkemmat tiedot |
|
Hinta alkaen: 269€ / Henkilö |
Oletko harkinnut säännöllisen terveysliikunnan aloittamista ja haluat tietoa nykyisestä fyysisestä kunnostasi? Haluatko saada opastusta henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman tekoon? Tule Herttuaan testauttamaan kuntosi ja innostumaan liikunnasta sekä kokemaan hyvää oloa luonnonkauniissa ympäristössä joko yksin, kaksin tai pienen ryhmän kanssa. Aloita kunnonkohotus jo tänään ja varaa paikkasi kuntospurttiin! » Katso tarkemmat tiedot |
|
Hinta alkaen: 400€ / Kappale |
Для этого тура требуется не менее 2 и не более 20 человек, отдых в коттедже. Предлагается особенное меню. » Katso tarkemmat tiedot |
|
Hinta alkaen: 369€ / Henkilö |
Hyvää oloa harjulla on 5 vrk lomapaketti, joka sisältää majoittumisen 2hh:ssa (standardi), aamiainen ja lounas päivittäin, jalkahoito x 1, puolihieronta x 1 sekä kylpyläosaston ja kuntosalin käyttö. » Katso tarkemmat tiedot |














