verkkokauppa
SULJE X




Etusivu » Talviaktiviteetit » Voi hyvin

Terve sielu terveessä ruumiissa

Keho ja mieli kaipaavat hoivaa ja huoltoa lomallakin. Itsestä huolehtiminen on noussut tärkeään asemaan nykyisessä yhteiskunnassa, jossa helposti passivoidutaan eikä kiinnitetä tarpeeksi huomiota terveisiin elämäntapoihin. Viimeistään lomalla kannattaa pysähtyä ja kiinnittää huomiota omaan hyvään oloon.

Kuninkaallista kohtelua

Jo Venäjän keisari Aleksanteri I pani 1800-luvun alussa merkille Punkaharjun uniikin kauneuden ja rauhallisuuden. Lomallasi kuntoutuskeskus Kruunupuistossa voit liikkua noissa ainutlaatuisissa maisemissa ja nauttia monipuolisista hoidoista sekä kylpyläpalveluista. Tarjolla on muun muassa yrttikylpyjä, vesihierontaa, turvehoitoja, jalkojenhoitoa, fysioterapiaa sekä kosmetologin ja kampaajan palvelut. Hae kehon ja mielen hyvä olo harjumaisemista, niin jaksat taas uudella tarmolla eteenpäin.

Auvoisuuden aatelia

Kirkasvetisen Puruveden rannalla aivan Savonlinnan naapurissa sijaitsee hotelli ja virkistyskeskus Herttua, joka hemmottelee lomalaisia laajalla palveluvalikoimallaan. Miltä kuulostaisivat vaikkapa intialainen päähieronta, turvejalkakylpy, kauneusvalmennus tai elämäntapaopastus? Herttuassa majoitut viihtyisästi rauhallisen luonnon ympäröimänä ja ulottuvillasi ovat tasokkaat ravintola- ja kuntoutuspalvelut – koossa ovat siis kaikki rentouttavan loman elementit!

HiihtoSportti 20.2-9.3.2012
HiihtoSportti 20.2-9.3.2012

Hinta alkaen:
94€
Tule omalla aikataululla liikkumaan ja kokemaan elämyksiä Tanhuvaaraan!

HiihtoSportti-paketissa nautitaan monipuolisesta sisä- ja ulkoliikunnasta kauniin luonnon keskellä ja rennosta yhdessäolosta perheen kanssa. Liikuntaohjelma sisältää mm. lumikenkäilyä, lumileikkejä, luistelua jäähallissa, uintia, seinäkiipeilyä, LesMills-tunteja, kahvakuulatreeniä sekä paljon muuta yhteiseen liikkumiseen sekä erikseen lapsille ja aikuisille. Lisäksi aikuisilla on mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen. Savonlinnan kulttuuritarjonta ja nähtävyydet ovat myös pienen ajomatkan päässä!

Saavu valitsemanasi päivänä ja viivy niin kauan kuin haluat!

(sis. majoitus, täysihoito sekä liikuntaohjelma).


» Katso tarkemmat tiedot
Työhyvinvointi ja virkistyspäivät Tanhuvaarassa
Työhyvinvointi ja virkistyspäivät Tanhuvaarassa

Hinta alkaen:
30€
/ Henkilö
Tanhuvaaran Urheiluopistolla kauniin luonnon ympäröimänä järjestämme asiantuntijoiden ohjaamina erilaisia tyhy- ja virkistyspäiviä. Päivät voivat sisältää erilaisia terveys- ja hyvinvointiluentoja, terveysliikuntaa tai rennon hauskaa tiimihengen nostatus kisailuja. Päivään voi liittää myös hemmottelua ja rentoutumista uinnin tai kauneus- ja hierontahoitojen avulla.

Päivä on hyvä päättää saunomiseen ja illanviettoon maukkaan, oman keittiömme illallisen saattelemana takkatuvalla.

Myös erilaisia testauksia (InBody-kehonkoostumusmittaus) ja kartoituksia (Kehon Ikä) saatavilla.

Räätälöimme kaikenlaisia päiviä toiveidenne mukaisesti!

» Katso tarkemmat tiedot
Hyvän olon virkistyspäivä Tanhuvaarassa
Hyvän olon virkistyspäivä Tanhuvaarassa

Pyydä tarjous
Virkistyspäivä on yhteisön yhteinen hauska ja virkistävä päivä, johon voidaan luoda jokaiselle ryhmälle sopiva teema rentoutumisen, kisailun, kunnon kohotuksen tai seikkailun avulla. Kauniin luonnon ympäröimänä päivästä saadaan luotua ainutlaatuinen elämys.

» Katso tarkemmat tiedot
Hyvänolon Kauneuskeskus Ruusunen
Hyvänolon Kauneuskeskus Ruusunen

Ruusunen tarjoaa monipuolisesti kosmetologien, parturikampaajien, hierojien ja energiahoitajan palveluja.
Meiltä löytyy myös infrapunasauna, rentoutuskellunta, suolahuone ja solarium.

~Hyvää oloa, terveyttä ja kauneutta~

» Katso tarkemmat tiedot
Herttuan kuntospurtti
Herttuan kuntospurtti

Hinta alkaen:
269€
/ Henkilö
Oletko harkinnut säännöllisen terveysliikunnan aloittamista ja haluat tietoa nykyisestä fyysisestä kunnostasi? Haluatko saada opastusta henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman tekoon? Tule Herttuaan testauttamaan kuntosi ja innostumaan liikunnasta sekä kokemaan hyvää oloa luonnonkauniissa ympäristössä joko yksin, kaksin tai pienen ryhmän kanssa.

Aloita kunnonkohotus jo tänään ja varaa paikkasi kuntospurttiin!

» Katso tarkemmat tiedot
Herttua 1 vk
Herttua 1 vk

Hinta alkaen:
69,50€
/ Henkilö
Hengähdä hetki Herttuassa! Astu yhdeksi vuorokaudeksi pois arjen kiireistä ja anna Herttuan hemmotella Sinua ja rakkaintasi.

» Katso tarkemmat tiedot
» Osta verkkokaupasta
Jätkänkeitto ja Mimmisoppa
Jätkänkeitto ja Mimmisoppa

Hinta alkaen:
400€
/ Kappale
Для этого тура требуется не менее 2 и не более 20 человек, отдых в коттедже. Предлагается особенное меню.


» Katso tarkemmat tiedot
Herttuan hemmotteluloma 2 vrk
Herttuan hemmotteluloma 2 vrk

Hinta alkaen:
179€
/ Henkilö
Nauti syksystä, hemmottele itseäsi ja rentoudu upeissa järvimaisemissa Herttuassa Kerimäellä. Pakettiin sisältyy majoituksen lisäksi, aamiaiset, päivälliset, hemmotteluhoito, kuohuviiniä & herkkukori huoneeseen sekä sauna- ja allasosaston kuten myös kuntosalin käyttö. Allasosastolta pulahdat myös virkistävään avantoon.

» Katso tarkemmat tiedot
» Osta verkkokaupasta
Kuntoloma Harjulla
Kuntoloma Harjulla

Hinta alkaen:
449€
/ Henkilö
Kuntoloma sisältää majoituksen hotelissamme 2hh, täysihoidon, kolme puolihierontaa, liikuntaryhmän päivittäin ja fysioterapeutin alkutapaamisen

» Katso tarkemmat tiedot
Hyvää oloa harjulla - Kruunupuisto
Hyvää oloa harjulla - Kruunupuisto

Hinta alkaen:
369€
/ Henkilö
Hyvää oloa harjulla on 5 vrk lomapaketti, joka sisältää majoittumisen 2hh:ssa (standardi), aamiainen ja lounas päivittäin, jalkahoito x 1, puolihieronta x 1 sekä kylpyläosaston ja kuntosalin käyttö.

» Katso tarkemmat tiedot